Juu, morjesta.
Siitä onkin piiitkä aika kun viimmeksi kirjootin tänne. Mulla ei oo nettiä käytös, kun puhelimessa ei ole eikä mun kones toimi Kids Havenissa, enkä koko ajan halua olla muiden vaivaksi, vaikka ovatkin sanoneet, että saa lainata. Enn viitti, ollaan mielummin iliman, kun ei kerran omaa ole. Nytkin saan kiittää J:tä, että sain aikaaseksi ilmootella jotain ittestäni.

Reissu tuli ja meni. Oli huikea, varsinkin Durban. Cape Town ei ollut niin aito, liian eurooppalainen. Ei Durbankan mitään savimajoja ja villieläimiä ollut, mutta enemmän samanlainen kuin meidän koto Benoni. Reissulla sai nauttia rauhasta ja omasta ajasta, ei tarvinnut potea syyllisyyttä, kun oven takana ei kuulunut lasten iloista naurua. Tosin pieni ääni korvan takana kyllä moitti, että täällä sää vaan reissaat, kun mukulat viettää osakseen tylsää lomaa, säkin voisit olla sielä ja tehä heidän kanssaan juttuja. Se oli alkumatkasta hiljainen ääni, mutta loppua kohden voimistui. Oli ihana päästä kotiin.

Enää kolome viikkoa. Hurjaa. Hurjaa, sanon minä. Huh,mahassa kuplii ilo päästä kotiin, ja samalla haikeus jättää kaikki tämä taakseen. Ikävää, kun juuri saa luottamuksen nuorilta ja ihmisiltä ympärilläsi, jätät heidät. Vedät maton jalkojen alta, sen maton, jonka kanssa niin kauan työskentelit, jotta se olisi kauniisti suorassa ja paikallaan. Julmaa. Haluaisin sanoa heille, että en katoa heidän elämästään, pidän yhteyttä ja tulen joskus käymään. Mutta en halua antaa tyhjiä lupauksia. En halua luvat jotain sellaista, mitä en välttämättä tule pitämään. Yhteyttä olisi helppo pitää, mutta pidänkö. Itseni tuntien, en. Käymään onkin vaikeampi lähteä, mutta ei mahdoton. Tällä hetkellä toivon, että oikeasti pidän yhteyttä joskus, ja ehkä vielä jonain päivänä tulen katsoamaan, minkälaiseksi kaikki tämä on muuttunut, ketä on vielä mukana ja ketkä ovat lähteneet tai päässeet tai joutuneet pois. Mikä on tuttua ja samaa, mikä ihan erilaista.

Olen nauttinut ajastani. Vielä on kolome viikkoa aikaa nauttia sekä fiilistellä sitä tunnetta, että pian on kotona. Mutta nyt olen täällä, vielä on aikaa valmistella sitä mattoa, jonka meinaan vetää kaikkien alta, kun täältä lähden. Ja teen sen, pyrin tekemään mahdollisimman lämpöisen ja mukavan maton, sellaisen, jota on kiva muistella, vaikka se viedäänkin pois. Aina tulee uusia mattoja.

R